All About Mars
Heading
Tietoja Marsista

Mars on ollut perheyritys jo yli 100 vuoden ajan. Tämä riippumattomuus antaa meille vapauden ajatella sukupolvien – ei vuosineljännesten – mittakaavassa. Sen ansiosta voimme investoida liiketoimintamme, ihmisten ja maapallon tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä kestävien periaatteidemme ohjaamina.

Uskomme, että tämän päivän liiketoimintamme luo perustan sille, millainen maailma on huomenna. Meillä on yli 115 000 kanssalaista 80 maassa ympäri maailman, ja he tekevät kaikkensa kunnianhimoisten tavoitteidemme saavuttamiseksi. Tällä hetkellä työstämme esimerkiksi seuraavia hankkeita:

Sitoutumalla päättäväiseen toimintaan olemme joka päivä askelen lähempänä haluamamme kaltaista tulevaisuuden maailmaa.

Liiketoimintakulttuurimme

Periaatteiden toteuttaminen käytännössä

Liiketoimintamme ja päivittäinen työmme pohjaa viiteen periaatteeseemme. Ne ohjaavat kaikkea toimintaamme ja varmistavat, ettemme pelkästään puhu paremmasta tulevaisuudesta, vaan teemme joka päivä töitä sen eteen.

Tänä päivänä parempaa huomista varten

Johtajiemme visio paremmasta maailmasta

Johtajamme tekevät joka päivä kaikkensa edustaakseen liiketoimintaamme ohjaavia periaatteita.

Tietoja Marsista

Toiminnantäyteinen historia

Lue, miten Frank C. Mars rakensi yhdestä herkullisesta makeisesta globaalin perheyrityksen.

Periaatteet ja käytännöt

Parempaa maailmaa rakentamassa

Kun päätämme jotain, teemme sen tositarkoituksella – lähestymistapamme on yksinkertainen ja suoraviivainen. Pääset helposti tutustumaan käytäntöihimme, kantoihimme ja toimintakertomuksiimme.